Vapaaehtoiseksi
Vapaaehtoisena voit saada ja antaa paljon
Haluaisitko tulla osaksi UN:n tiimiä palvelemaan nuoria niillä lahjoilla, joita Jumala on sinulle antanut? UN:ssa on mahdollista tulla palvelemaan hyvin monenlaisille paikoille aina yksinkertaisista tehtävistä haastavimpiin. Vapaaehtoistehtävät vievät aikaa yhdestä kuuteen tuntia viikossa riippuen tehtävästä. Kaikkiin tehtäviin tarjotaan kattava perehdytys ja tuki, joten aiempaa kokemusta ei välttämättä tarvita. Voit kirjoittaa alla olevaan lomakkeeseen avoimen hakemuksen, jossa kerrot itsestäsi, jonka jälkeen voimme yhdessä pohtia sinulle sopivaa palvelupaikkaa. Vaihtoehtoisesti voit hakea suoraan johonkin alla listatuista palvelutehtävistä.
Nuorisotyöntekijä huolehtii UN:n nuorisotyön käytännön toteuttamisesta. Tehtävään kuuluu UN:n somekanavien turvallisuudesta huolehtiminen, nuorten tukeminen heidän haasteissaan ja tarvittaessa ohjaaminen seurakunnan tai muun järjestön toiminnan piiriin.
TikTok-tiimiläinen tekee persoonallisia ja rohkaisevia videoita UN:n TikTokissa. Pääset osaksi luovaa ja inspiroivaa tiimiä, joka tavoittaa ja tukee nuoria yksinkertaisesti ruohonjuuritasolla.
Instatiimiläinen päivittää rohkaisevaa sisältöä UN:n Instagramiin.
Lähetystyöntekijä pitää livelähetyksiä UN:n somekanavien kautta. Livelähetyksissä rukoillaan, jaetaan rohkaisevia ajatuksia Raamatusta tai vaikka soitetaan muusiikkia, kaikki on mahdollista!
Täytä linkistä avautuva lomake
https://forms.office.com/e/YjTdm1LZJ8